Kokousmuistiot

Pioneeriaselajin Liiton kevätkokous pidettiin Hämeenlinnassa

PAL:n kevätkokous pidettiin Museo Militarian kokoushuoneessa 16.4.2016 Hämeenlinnassa. Kokouksessa esitettiin liiton 40. toimintavuoden 2015 toimintakertomus ja vahvistettiin v. 2015 tilinpäätös. Toimintavuosi oli aselajilehtemme Hakun 92. julkaisuvuosi. Paikalla oli 9 jäsenyhdistystä ja 19 valtuutettua.

Kokouksen avannut liiton puheenjohtaja Aimo Hattula totesi tyytyväisenä tervetuliaissanoissaan, että reservin aselajikoulutuksessa on päästy uuteen vaiheeseen yhteistyön alkaessa MPK:n kanssa. Lisäksi hän toivoi, että aselajiväki osallistuisi Schmardenin muistomerkkihankkeen varojen keräämisen loppuponnistukseen, jotta kunniakas hanke onnistuisi loppuun asti. Samoin hän haastoi väen alokashakkutoiminnan elvyttämiseen ja ilmoitustuottojen hankintaan lehtemme olemassa olon takaamiseksi.

Liikuttava hetki historiaa koettiin, kun puheenjohtaja Aimo Hattula ja Hakun päätoimittaja Heikki Bäckström ojensivat grand old man Pentti Vähäsarjalle kunniakirjan vuoden 2015 Hakun kirjoittajana. Pentti Vähäsarja on toiminut Hakku-lehden toimituksessa eri tehtävissä monen vuosikymmenen aikana.

Perinteiseen tapaan puheenjohtaja palkitsi myös v. 2015 eniten jäseniä lisänneen Varsinais-Suomen Pioneerikillan Pioneeriaselajin historia 1969- 1993 teoksella.

Sääntömääräiset kokousasiat

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Hakun päätoimittaja Heikki Bäckström ja sihteeriksi pääsihteerin estyneenä ollessa Väinö Heikkala. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi valittiin Vesa Mäkinen ja Seppo Pere.

Toimintakertomuksen eri osiot esittelivät: Aimo Hattula esitti tiivistelmän ja järjestöstä, Heikki Bäckström Hakusta ja Aimo Hattula perinnetoiminnasta. Liiton jäsenmäärä 12 jäsenyhdistyksessä oli 796, lisäystä edelliseen vuoteen oli 27 jäsentä. Johtokunta kokoontui kolme kertaa. Hakku-lehden sivumäärä oli 232 jakaantuen neljään numeroon. Kussakin numerossa käsiteltiin tiettyä teemaa vuosisuunnitelman mukaan. Maksettuja Hakku-tilauksia oli 703 ja ilmoitusmyynnin hoiti Mainos-Tirkkonen. Kiltojen jäseniä toivotaan osallistumaan artikkeleilla lehden toimittamiseen ja hankkimaan ilmoituksia ilmoitusmyynnin tukena. Aimo Hattula kertoi, että perinnetoimintaan sisältyvän Museo Militarian toiminta on vakiintunut. Näyttelyt ovat onnistuneet ja kävijämäärät kehittyneet. Museo on saanut toiminnasta arvostusta alallaan. Erityinen arvostus työlle saatiin, kun museonjohtaja Jaakko Martikaiselle myönnettiin museoneuvoksen arvo.

Schmardenin muistomerkkiprojekti on loppusuoralla ja myötätuulessa viimeistä ponnistusta vailla.

Muistomerkki paljastetaan 25.7.2016, jolloin menestyksekkäästä taistelusta on kulunut 100 vuotta.

Koulutusosion esitteli Markku Rapo ja talouden Väinö Heikkala tilinpäätöksen yhteydessä. Koulutuksen päätapahtuma oli Markku Rapon mukaan 16.Valtakunnallinen pioneeri- ja suojelujotos Säkylässä. Puolustusvoimien vapaaehtoisessa harjoituksessa kisaili 14 partiota. Uuden koulutusjakauman mukaisesti rastien tehtävissä painotettiin suojeluosaamista. Lisäksi Markku Rapo kehotti kiltoja järjestämään aselajikoulutusta MPK:n kursseina. Yhteistoiminnasta on aakkoset jo sovittu. Korian juhlajotokselle hän toivoi onnistumista, runsaasti partioita ja opettavia tehtäviä. Väinö Heikkala esitteli toimintavuoden tilinpäätöksen ja Heikki Bäckström luki toiminnantarkastajien tilinpäätöksestä antaman kertomuksen. Tilinpäätös vahvistettiin ja vastuuvapaus myönnettiin johtokunnalle ja toimihenkilöille.

Muut asiat

Jäsenten kokoukselle esittämiä ja päätettäviä asioita ei ollut ilmoitettu. Kokouksen puheenjohtaja esitteli kotisivujen uusinnan sisältöä, mistä keskusteltiin vilkkaasti ja kommentteja saatiin suunnittelun tueksi.

Kokouksen päätökseksi puheenjohtaja Heikki Bäckström kiitti osanottajia sujuvasta asioiden käsittelystä ja ehdotuksista kotisivujen sisällöksi.

Seuraava johtokunnan kokous pidetään 3.6.2016 Mikkelissä.

Teksti: Väinö Heikkala.

Pioneeriaselajin Liiton syyskokous pidettiin Hämeenlinnassa

Liiton syyskokous pidettiin Museo Militarian kokoushuoneessa 28.11.2015 Hämeenlinnassa. Kokouksessa käsiteltiin liiton 41. toimintavuoden 2016 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valittiin liiton puheenjohtaja sekä johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle. Kokous päätti myös jäsen- ja tilausmaksuista sekä valitsi toiminnantarkastajat. Paikalla oli 9 kiltaa ja 18 valtuutettua.

Liiton puheenjohtaja Aimo Hattula avasi kokouksen Liiton 40-vuotistaipaleen merkeissä. Hän kertoi, että edellisenä viikonloppuna pidettiin MPKL ry:n liittovaltuuston kokous Turussa, josta hän otti esille muutamia asioita.

  • Reserviläisliittojen jäsenjärjestöjen jäsenet ovat arvostelleet keskusjärjestöjensä osuutta jäsenmaksussa. Jäsenen ei pidä ajatella pelkästään, mitä hän henkilökohtaisesti saa liiton jäsenmaksulla, vaan jäsenten antamilla muutaman euron jäsenmaksuilla pidetään yllä vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestelmä Suomessa. MPKL:n osuus jäsenmaksussa on 6 €/jäsen plus 2 € lehtimaksu (Maanpuolustaja). PAL:lla se on 3€. MPKL + PAL -kattojärjestöyhdistelmä on selvästi halvin keskusjärjestövaihtoehdoista.
  • Valtiovallan tahto on, että sillä olisi mahdollisimman vähän neuvottelu-osapuolia maanpuolustuskentällä
  • palkitsemiset Valtiovalta haluaa toteuttaa vain keskusjärjestöjen (Liittojen) kautta

Pioneerikiltakentälle on annettava tunnustus, että olemme toimineet yhtenäisesti ja järjestäytyneet hyvin.

Puheenjohtaja päätti avauksensa sanoin: ”Tervetuloa tähän historialliseen kokoukseen ja kokouksen jälkeiseen 40-vuotisjuhlaan.”

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Esko Vaahtolammi ja sihteeriksi liiton pääsihteeri Markku Tomperi.

Liiton puheenjohtaja esitti vuoden 2016 toimintasuunnitelman tiivistelmän, koulutus- ja talousasiat koulutuspäällikön ja rahastonhoitajan ollessa estyneenä. Muut sektorivastaavat esittelivät oman alueensa.

Toimintasuunnitelmassa olleita keskeisiä tavoitteita:

  • Jäsenmäärän laskua pyritään pysäyttämään, mikä on mahdollista jäsenkiltojen toteuttaman aktiivisen koulutustoiminnan avulla
  • Jäsenmäärän että Hakun suoratilaajien määrän nousulla sekä kiltojen hankkimien ilmoitustuottojen avulla saadaan talous tasapainotettua
  • Perinnetoiminnan painopiste on Museo Militarian toiminta ja Schmardenin taistelusta 100- vuotta muistomerkkihankkeen loppuun saattaminen
  • Koulutustoiminnan painopiste on edelleen Pioneeri- ja suojelujotoksessa. Pyritään lisäämään kiltojen ja alueellisten Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen KOTU-yksiköiden välistä koulutusyhteistyötä. Koulutustoimintaa tullaan tehostamaan luomalla nousujohteinen koulutusohjelma killoille yhteistoiminnassa MPK:n kanssa.
  • Liiton kotisivut tulee uudistaa ja ylläpitäjää haetaan.
  • Etelä-Pohjanmaan Pioneerikilta pyritään aktivoimaan toimintaan, avainhenkilöiden haku on päällä.

Hakku-lehden toimintasuunnitelman esitteli lehden päätoimittaja Heikki Bäckström. Hakku-lehden osalta pääkohtia ovat: kiltojen aktivointi kirjoittamaan ja ilmoitusmyyntiin.

Perinnetoiminnanjohtaja Jaakko Martikainen esitteli perinnetoiminnan pääkohdat. Toiminnan kulmakivenä on Museo Militarian pioneeriosuuden ylläpito ja kehittäminen tykistö- ja viesti- aselajien rinnalla. Museotoiminnassa keskitytään kahteen asiaan, tallennustoimintaan ja näyttelytoimintaan. Jaakko Martikainen esitteli lisäksi Schmardenin muistomerkkihanketta ja sen nykytilaa. Maanantaina 25.7.2016 on Schmardenin muistomerkin paljastustilaisuus Latviassa.

Koulutus-osiossa todetaan, että Liitto on sopinut MPK:n koulutuspäällikön Juha Niemen kanssa yhteistoiminnan aloittamisesta nousujohteisen koulutusohjelman laatimisesta MPK:n toteuttamalle pioneerikoulutukselle.

Juhlajotos pidetään Vekaranjärvi-Pahkajärvi alueella 22.-23.7.2016. Jotos huipentuu osallistumisella aselajin Schmardennin päivän paraatiin Korialla 23.7.2016.

Syyskokous hyväksyi toimintasuunnitelman v. 2016.

Vaikka talous on tiukka, pidettiin jäsen- ja tilausmaksut samoina maanpuolustusrekisterin toiminnan vakiinnuttua. Jäsenmaksut ovat MPKL 8 euroa ja PAL 3 euroa. Hakkulehden vuosikerran hinta on kiltalaisille 20 euroa ja muille kotimaahan 25 euroa. Hakun tilausmaksu on ulkomaille 33 €/vuosikerta ja irtonumeron hinta on 10 € lähetyskuluineen. Veteraaneilta jäsen- ja tilausmaksua ei peritä, vaan PAL maksaa heidän osuutensa 2 € lehtimaksua.

Kiltojen tulee huolehtia siitä, että jäsenmaksutiedot on päivitetty vuoden vaihtuessa, jotta jäsenmaksulaskut voidaan postittaa jäsenille helmikuussa.

Talousarvioesitys v. 2016 ja jäsenmaksut hyväksyttiin muutoksitta johtokunnan esityksen mukaisesti.

Henkilövalinnat eivät tuoneet muutoksia vaan puheenjohtajaksi valittiin edelleen Aimo Hattula. Aimolla tuo valinta oli 16. vuosi peräkkäin. Myös johtokunnan jäsenet valittiin kiltojen esitysten mukaisesti. Killat voivat esittää vuosikokoustensa mukaisia muutoksia johtokunnan jäseniin vielä kevätkokouksessa. Toiminnantarkastajiksi valittiin Matti Mähönen ja Jouko Karhunen sekä varalle Seppo Rahkonen ja Jukka Rusila.

Kokouksen päätökseksi puheenjohtaja Esko Vaahtolammi kiitti osanottajia aktiivisesta asioiden  käsittelystä ja johtokuntaa hyvästä asioiden valmistelusta.

Teksti: Seppo Suhonen